silent shout

kevään lauluista. oikeastaan juuri tähän aikaan vuodesta, ihan aina, puskee tietty rakas, paljon kuuneltu yhtye läpi soittolistojeni, ja tarvitsen sitä. sen yhtyeen parissa vartuin. se yhtye soi monessa hetkessä. PMMP:n veden varaan ilmestyi lähestulkoon tasalleen 10 vuotta sitten. meidän abikevät. oltiin vielä ihan pentuja mutta aikuisuus kolkutteli ovella ja kutsui hyppäämään. //ja miten kävikään, että lapsuus se vain loppui. se mihin häviää, minkä hetken jälkeen hukkui // kelaillaan ensin kuitenkin lähemmäs lapsuutta. kuuntelin spice girlsiä, nylon beatia, gimmeliä. aika turvallista pop-musiikkia. PMMP kuitenkin jotenkin iski punkimmalla soundillaan. ekan levyn ostin savonlinnan sokokselta. stipendirahoilla. stipendi kauniista käytöksestä tai jostain vastaavasta kun kuudennelta luokalta päästiin. vaihdoin käytöstapojen stipendin levyyn, jonka lyriikoissa käytöstavat ei kyllä ollu ekana mielessä. hyvin käytetty stipendi. tarinat, niistä minä nautin. tahdon uppoutua ja nähdä

taas kuten aina aiempinakin vuosina tunnen. valoa on enemmän. ja enemmän. minä jaksan vähemmän. edellisen viikon loppupuolella jaksoin kyllä muistakin syistä huomattavasti vähemmän, kavala tauti iski ja nappasi ja olin kyllä aivan vuodepotilaana pari päivää. teki tietysti hyvää levätä ja olo on ollut vähemmän hirveä sen jälkeen. ilokseni sain kipiänä poikana tuijottaa black mirroria vielä useamman jakson edestä, koska olin katsonut sitä vähän valikoiden ja mulla olikin vielä aiemmilta kausilta jaksoja näkemättä. se sarja on erinomainen. katsoin myös dokumentin prinsessa dianasta. oli ollut tarkoitus katsoa se jo aikaa sitten. minua itketti monta kertaa. dianan sydän oli suuri. viikonloppuna kävin siellä missä läheiset ovat ja missä rakas koira herättää aamulla nuolemalla kasvoja. ja tervehtii kuin ei olisi nähnyt minua vuosikausiin, vaikka kävin vain kaupassa ja olin poissa tunnin hänen luotaan. ja minä kaipaan taas paljon.