31.12.18
lunastin joululupaukseni ja söin niin paljon suklaata että sekosin laskuissa. tai en oikeastaan edes laskenut koska ei minua kiinnostanut. en myöskään laskenut tunteja, että kuinka paljon pötkötin sohvalla tekemättä mitään. sen laskin että katsoin ainakin kaksi hyvää elokuvaa tässä välipäivien aikana, aavikon kuningatar sekä mamma mia! here we go again. tykkäsin.
joulu oli taas juuri sellainen kuin toivoin. stressitön, lämmin, ahdas, maukas, ja kiitos siskon koiran, nykyään myös sopivan vauhdikas. mulla oli kaikki he lähellä jotka tarvitsin. ja olin onnellinen. siihen on taas hyvä päättää yksi vuosi. vuosi kipujen ja ilojen.
mitä oli alkuvuosi. kaipasin jonnekin ihan muualle sen keskeltä missä olin. puskin tsempillä, jaksoin, imin voimaa läheisten hymystä. mutta sisältä olin tosi poikki. olin ollutkin. keväät on aina olleet mulle jotenkin kaikkein raskaimpia. eikö siihen ole ihan selityskin, että lisääntyvä valo saa sekaisin eikä sitä pysty käsittelemään. mä en pysty.
mutta kesä lupaa ja sitten mä pystyn aina olemaan auringossa. paitsi jos aurinko paistaa kohtisuoraan eikä sitä pääse pakoon. kuten ruississa. meidän festarikopla koostui kahdesta auringonrakastajasta ja sitten kahdesta (minä mukaan lukien) jotka ois kaivannu varjoa ja viileää. meidät taidettiin ristiä möröiksi. mut ei sopinu kuitenkaan valittaa, kyllä mä festaroin mieluummin auringon lämmössä kuin piiskaavassa sateessa ja mudassa. kiitos koko festarikopla ja erityisesti mun paras J, oot kultaa!
festaririennot jatkuivat vielä perinteisesti suomipopin sekä flown merkeissä. mulla oli tositosi hauska kesä. vaikkakin festariputki oli hiukan raskas siinä heinäkuussa. onneksi sain tasapainotettua rientoja ihan perinteisellä auringossa makaamisella. piti vähän korjailla aiheutettuja vahinkoja, tietäjät tietää millaset rusketusrajat onnistuin ruississa hankkimaan itselleni. voin sanoa etteivät olleet nätit. ne korjautu sitten parhaassa seurassa, E, kiitos kun uit kanssani!
kevään myötä mun matkalle tämän planeetan, jota maaksikin kutsutaan, valtateille ja puskapoluille sain sellaset hienot, fiksut, sydämelliset naiset. E ja S, meillä oli hauskoja seikkailuja, upeita keikkailtoja, ja ihan vain todella voimaannuttavia hetkiä vuonna 2018. ootte mahtavia, kiitos!
vuosi oli kyllä livemusiikin puolesta täyteläinen. monipuolinen ja mahtava. en edes muista mitä kaikkea tuli nähtyä. jenni vartiainen 5 kertaa. anna puu pariin otteeseen, en tiedä oonko vieläkään toipunut siitä flown intergalaktisesta spektaakkelista. mun all time favourite, fever ray tuli myös nähtyä pari kertaa. dua lipa oli hieno ruississa. sanniin rakastuin ruissin, suomipopin sekä oman hartwall-keikkansa myötä vaan syvemmin.
mä muutin asioita loppuvuodesta, jätin jotain taakseni ja avasin uusia ovia. ja mä oon hyvilläni että tein niin. olen jaksanut ja hymyillyt kuten aiemmassa postauksessa mainitsin. tällä kertaa joululoma on tuntunut pitkältä, koska odotan arkeakin innolla. on mukava sukeltaa siihen, mitä minulle on kirjoitettu vuoden 2019 alkuun.
tästä tuli karkea, tajunnanvirtainen teksti. loin kirjaimiksi sen mitä pulpahti näin aamukahvilla fiilistellessäni vuoden viimeisen päivän aamua, mieleeni. tiedän, että perhe ansaitsee maininnnan vielä, kiitos kun olette olleet vierellä kaikessa, sisko ja äiti loistavasti festareillakin! mun nuoruusvuosilta rinnalla pysyneet tyttökaverit. aina lähellä, vaikka oisitte ympäri suomea tai ulkomaillakin. ja moni muu. tiedätte paikkanne mun sydämessä.
ollaan yhdessä myös vuonna 2019.
xo Mikko
joulu oli taas juuri sellainen kuin toivoin. stressitön, lämmin, ahdas, maukas, ja kiitos siskon koiran, nykyään myös sopivan vauhdikas. mulla oli kaikki he lähellä jotka tarvitsin. ja olin onnellinen. siihen on taas hyvä päättää yksi vuosi. vuosi kipujen ja ilojen.
mitä oli alkuvuosi. kaipasin jonnekin ihan muualle sen keskeltä missä olin. puskin tsempillä, jaksoin, imin voimaa läheisten hymystä. mutta sisältä olin tosi poikki. olin ollutkin. keväät on aina olleet mulle jotenkin kaikkein raskaimpia. eikö siihen ole ihan selityskin, että lisääntyvä valo saa sekaisin eikä sitä pysty käsittelemään. mä en pysty.
mutta kesä lupaa ja sitten mä pystyn aina olemaan auringossa. paitsi jos aurinko paistaa kohtisuoraan eikä sitä pääse pakoon. kuten ruississa. meidän festarikopla koostui kahdesta auringonrakastajasta ja sitten kahdesta (minä mukaan lukien) jotka ois kaivannu varjoa ja viileää. meidät taidettiin ristiä möröiksi. mut ei sopinu kuitenkaan valittaa, kyllä mä festaroin mieluummin auringon lämmössä kuin piiskaavassa sateessa ja mudassa. kiitos koko festarikopla ja erityisesti mun paras J, oot kultaa!
festaririennot jatkuivat vielä perinteisesti suomipopin sekä flown merkeissä. mulla oli tositosi hauska kesä. vaikkakin festariputki oli hiukan raskas siinä heinäkuussa. onneksi sain tasapainotettua rientoja ihan perinteisellä auringossa makaamisella. piti vähän korjailla aiheutettuja vahinkoja, tietäjät tietää millaset rusketusrajat onnistuin ruississa hankkimaan itselleni. voin sanoa etteivät olleet nätit. ne korjautu sitten parhaassa seurassa, E, kiitos kun uit kanssani!
kevään myötä mun matkalle tämän planeetan, jota maaksikin kutsutaan, valtateille ja puskapoluille sain sellaset hienot, fiksut, sydämelliset naiset. E ja S, meillä oli hauskoja seikkailuja, upeita keikkailtoja, ja ihan vain todella voimaannuttavia hetkiä vuonna 2018. ootte mahtavia, kiitos!
vuosi oli kyllä livemusiikin puolesta täyteläinen. monipuolinen ja mahtava. en edes muista mitä kaikkea tuli nähtyä. jenni vartiainen 5 kertaa. anna puu pariin otteeseen, en tiedä oonko vieläkään toipunut siitä flown intergalaktisesta spektaakkelista. mun all time favourite, fever ray tuli myös nähtyä pari kertaa. dua lipa oli hieno ruississa. sanniin rakastuin ruissin, suomipopin sekä oman hartwall-keikkansa myötä vaan syvemmin.
mä muutin asioita loppuvuodesta, jätin jotain taakseni ja avasin uusia ovia. ja mä oon hyvilläni että tein niin. olen jaksanut ja hymyillyt kuten aiemmassa postauksessa mainitsin. tällä kertaa joululoma on tuntunut pitkältä, koska odotan arkeakin innolla. on mukava sukeltaa siihen, mitä minulle on kirjoitettu vuoden 2019 alkuun.
tästä tuli karkea, tajunnanvirtainen teksti. loin kirjaimiksi sen mitä pulpahti näin aamukahvilla fiilistellessäni vuoden viimeisen päivän aamua, mieleeni. tiedän, että perhe ansaitsee maininnnan vielä, kiitos kun olette olleet vierellä kaikessa, sisko ja äiti loistavasti festareillakin! mun nuoruusvuosilta rinnalla pysyneet tyttökaverit. aina lähellä, vaikka oisitte ympäri suomea tai ulkomaillakin. ja moni muu. tiedätte paikkanne mun sydämessä.
ollaan yhdessä myös vuonna 2019.
xo Mikko
Kommentit
Lähetä kommentti