itkuja varten on ihmisen silmät
...vierikää kyyneleet. niin lauloi mestarillisesti jenni vartiainen ja minä uskon häntä. eilen tirautin itkut. muutamat. aina tasaisin väliajoin tulee sellainen fiilis että on pakko palata mun lempparielokuvan, pienen merenneidon pariin. muistan sen olleen lumikin ja pocahontaksen ohella ensimmäisiä lapsuudessa nähtyjä elokuvia. arielin merenalainen maailma jotenkin kiehtoi pientä mikkoa ja kaikenmaailman oheishärpäkettäkin taisivat vanhemmat minulle hankkia. oli nukkea, kirjaa, figuuria ja mitähän muuta.
atlantiksen maailma ehkä sitten aikanaan hiukan unohtui, vaikkakin ystäväni E:n kanssa läpi nuoruuden jaettiin yhteinen rakkaus elokuvaa kohtaan. musiikin kautta pieni merenneito ui taas vanhemmalla iällä syvälle sydämeeni, ja viimeistään kun elokuvan sai blu-ray-muodossa vuonna 2013, on se katsottu säännöllisesti vähintään pari kertaa vuodessa. ja onnekkaan löydön myötä, pian score saa soida tässä taloudessa vinyyliltä, kun sen satuin bongaamaan!
lapsuuden merenneito-ihannoinnista on kasvettu enemmänkin siihen, kuinka tarina koskettaa nykyään. toisaalta, ehkä otin tarinan jo alunperin sydämeeni, koska koen olleeni samanlainen unelmoija kuin ariel.
en voi myöskään vähätellä alkuperäisen tarinan kauneutta. siitä pidän myös.
eilen olin kai sitten erittäin vastaanottavaisella tuulella, koska meinasi vaan itku valua pitkin leffaa. ensimmäiset itkut itketään aina main titles-hetkellä. sen musiikin kohdalla tunnen aina iloa, että olen tässä maailmassa samaan aikaan, kuin alan menken.
sitten itketään viimeistään kun eric pelastaa koiransa maxin laivasta, jonka ukkonen ja myrsky on sytyttänyt tuleen. sekä lisää kun ariel pelastaa ericin hukkumisen uhalta. pari rakkauden tekoa ja jopa minä olen myyty.
välissä saattaa sitten itkettää vähän myös ilosta, mutta häälaivan lähtiessä ja arielin jäädessä linnan laiturille, on pettymys, epäonnistuminen, suru sekä hetkittäinen tulevaisuuden särkyminen saatu vangittua muutamiksi hetkiksi arielin kasvoille niin vaikuttavasti, että mulla on aina padot auki ihan satasella.
taisteluiden kautta voittoon ja onnelliseen loppuun. siinä toimii taas musiikki, tarinan valoisuus ja kauneus niin hyvin yksiin, että itkuksi se menee.
tämä vuosi on pienen merenneidon 30. juhlavuosi. siksi musiikki soikoon ja atlantiksen valtakunta pysyköön sydämessäni.
xo Mikko
atlantiksen maailma ehkä sitten aikanaan hiukan unohtui, vaikkakin ystäväni E:n kanssa läpi nuoruuden jaettiin yhteinen rakkaus elokuvaa kohtaan. musiikin kautta pieni merenneito ui taas vanhemmalla iällä syvälle sydämeeni, ja viimeistään kun elokuvan sai blu-ray-muodossa vuonna 2013, on se katsottu säännöllisesti vähintään pari kertaa vuodessa. ja onnekkaan löydön myötä, pian score saa soida tässä taloudessa vinyyliltä, kun sen satuin bongaamaan!
lapsuuden merenneito-ihannoinnista on kasvettu enemmänkin siihen, kuinka tarina koskettaa nykyään. toisaalta, ehkä otin tarinan jo alunperin sydämeeni, koska koen olleeni samanlainen unelmoija kuin ariel.
en voi myöskään vähätellä alkuperäisen tarinan kauneutta. siitä pidän myös.
eilen olin kai sitten erittäin vastaanottavaisella tuulella, koska meinasi vaan itku valua pitkin leffaa. ensimmäiset itkut itketään aina main titles-hetkellä. sen musiikin kohdalla tunnen aina iloa, että olen tässä maailmassa samaan aikaan, kuin alan menken.
sitten itketään viimeistään kun eric pelastaa koiransa maxin laivasta, jonka ukkonen ja myrsky on sytyttänyt tuleen. sekä lisää kun ariel pelastaa ericin hukkumisen uhalta. pari rakkauden tekoa ja jopa minä olen myyty.
välissä saattaa sitten itkettää vähän myös ilosta, mutta häälaivan lähtiessä ja arielin jäädessä linnan laiturille, on pettymys, epäonnistuminen, suru sekä hetkittäinen tulevaisuuden särkyminen saatu vangittua muutamiksi hetkiksi arielin kasvoille niin vaikuttavasti, että mulla on aina padot auki ihan satasella.
taisteluiden kautta voittoon ja onnelliseen loppuun. siinä toimii taas musiikki, tarinan valoisuus ja kauneus niin hyvin yksiin, että itkuksi se menee.
tämä vuosi on pienen merenneidon 30. juhlavuosi. siksi musiikki soikoon ja atlantiksen valtakunta pysyköön sydämessäni.
xo Mikko
Kommentit
Lähetä kommentti