tuhat harmaata päivää

taivas on ollut tumma jo niin kauan. tuntuu iäisyydeltä. tuuli on viiltänyt poskiani kovaa ja sade maalaa parvekkeen lasit täyteen vesipisaroita. vuodenajat ovat sekoittuneet enkä aina muista missä kuukaudessa elämme.

mutta elämme tässä helmikuussa. viikko sitten perjantaina, ystävänpäivänä, aamun taivas oli sävyltään yhtä kaunis kuin vesalan uuden levyn kansi. aurinkokin paistoi. etsimässä rauhaa. siinä on suuri totuus.

levy on ollut pitkien työmatkojeni pelastus. olen saattanut paeta toiseen maailmaan.

levyllä oli jo monta tuttua kappaletta, joko jo julkaistuja tai keikoilla kuultuja. kokonaisuus kuitenkin pelaa niin kauniisti yhteen, että kaikki kuulostaa juuri oikealta.

olin kerran täällä puhuttelee eniten. en ymmärrä lyriikoita, ne ovat vaikeat. mutta ne hetket.

// jossakin on saari meille, tuntemattoman meren sylissä //

saari on nykyään koti. täällä olemme tuntemattoman meren sylissä. meidän uusi koti on kaunis ja lämmin. on hyvä olla. ja samalla väsyn usein. kuten aina keväisin. kevät alkoi jo kai.

toinen merkittävä teos jonka pariin onneksi tieni löysin, oli emmi-liia sjöholmin paperilla toinen. kepeän mittaista kerrontaa, mutta kuitenkin niin äärimmäisen oivaltavalla ja syvältä koskettavalla tavalla. tavalla, joka sai minut taas innostumaan lukemisesta todella. siis vaikkakin tämän kuuntelin ensin äänikirjana. oli pakko marssia vielä kirjakauppaan hakemaan se fyysisenä omaan kirjahyllyyn. ilokseni löysin vielä ensimmäisen painoksen version ihanissa väreissä.

etsimässä rauhaa. paperilla toinen. ne värittivät harmaita päiviä. ja hän väritti myös arkeamme joka on nykyään yhteinen. se on ilo.

xx Mikko